Tarmo Ketola

Tutkijat opetetaan liian kilteiksi. Tai ei siis oikeasti, mutta siis yhteiskunnallisesti. Ei ole soveliasta esiintyä julkisuudessa päivystämässä kaikenmoisia kyselyitä varten, eikä ole soveliasta vastata mihinkään, mikä ei ole ominta alaa.  Tutkija keskittyköön mumisemaan munkkilatinaa muiden arkimaailmasta vieraantuneiden kanssa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja lobbareiden pompoteltavana vain omaa pientä alaansa kommentoiva tutkija on auttamatta altavastaajana. Suomalaisessa metsä- ja ilmastokeskustelussa pitäisi, kritiikistä päätellen, olla kokemusta taloudesta, hiilenkierrosta, luonnonsuojelusta, metsätaloudesta ja ilmastosta - mielellään kymmeniä vuosia. Ei ihme, ettei tällaisen oraakkelin viitan alle löydy ketään. Arkuus kommentoida oman ydinosaamisen ulkopuolelle jääviä aiheita jättää taistelukentän kokonaan etujärjestöjen helppoheikkien valtaan. Tutkija kokee ongelmallisemmaksi omalta alalta lipsumisen kuin sen, että joka tuutista pusketaan täysiä valheita. Tutkijo

” Metsiämme tarvitaan koska maailma hukkuu muoviin ja meret pitää pelastaa. Metsiämme tarvitaan koska Marimekko tarvitsee puusta tehtyä lankaa ja puuvilla pitää korvata puukuidulla. Metsiämme tarvitaan, jotta dieseliin voidaan tiristää männystä öljyä. Metsästä pitää poistaa puuta että hiilensidonta maksimoituisi ja voisimme pelastaa maapallon. Tämän mailmanpelastustyön eturintamassa seisomme metsinemme ”. Tirsk! melkein naurattais, ellei itkettäis. Aika mielenkiintoinen tehdas siellä Äänekoskella: muovikassin korvikkeita, lankaa, öljyä ja maailmanpelastusta, ja sitten sieltä tulee vain pikkuriikkisen sitä sellua, jota sitten viedään Kiinaan. Sillai vähäsen, ei ollenkaan niinkuin päätuotteena. Ei maailma näillä langoilla ja kasseilla oikeasti pelastu. Kyllä näillä väittämillä taitaa olla ihan toinen syy. Nyt on käynnissä perinteisen sellunkeiton viherpesu. Ennen sellu sentään jalostettiin paperiksi mutta nyt Suomen talouden keihäänkärjeksi havitellaan puusta tehtyä mössöä. Muu on p