Tarmo Ketola

Kirkkain silmin ja leuka pystyssä elämäntapamuuttaja, muovittomaan maaliskuuhun ja vegaanihaasteeseen tarttunut apteekkari Tarja, sepustaa suu vaahdossa valintojaan: Lihattomuuden, muovittomuuden ja uuden sähköurheiluauton hyötyjä, soija-latten ihanuutta ja ekomatkailua Balilla. Marjo - köyhempi peruskansalainen, tuntee ilmastoahdistusta kun ei pysty omilla kulutustottumuksillaan vapaaehtoisesti pelastamaan maailmaa.  Ei hätää Marjo, asiasi ovat silti melkoisen hyvin. Elämänvalinnoillasi et välttämättä tee kovasti hallaa luonnolle ja ilmastolle. Jos vaikutuksen tekeminen oikeasti kiinnostaa, niin vähennä tai lopeta lihan syönti, hyppää junaan auton sijaan, kimppakyyteile ja älä perkele lennä.   Kestovaippojen ompelua intohimoisesti harrastava taaperoimettäjä Heidi näkee maailman pelastumisen kumpuavan juurikin elämäntapamuutoksen kautta ja lähinnä yksilöpäätöksenä. Karu fakta on että Heidin kaltaisten määrä on pallollamme säälittävän pieni, ja paljon suurempaa kansanosaa edustav

Viikko verkkokalastusrajoitusten poistamisesta killuu ensimmäinen kuutti verkkomytyssä hengettömänä. Vaikka tarkoitus oli varmaan pyytää jotain aivan muuta, verkkopa ei pahemmin valitse. Samoissa verkoissa, aivan luvallisesti, hirttyvät hiljaa niin ahvenet kuin äärimmäisen uhanalaiset saimaannieriät ja taimenet – tai ne norpat.  Verkkoälyttömyys ei lopu Saimaalle, vaan joka ainoassa suomalaisessa järvessä lilluu verkkoja.  Reittivesien isoilla selillä verkkoja on kilometreittäin. Samojen vesistöjen miljoonia maksaneiden kalataloudellisten kunnostusten jälkimainingeissa ihmetellään, miksi kalakannat eivät elvy. Ei se ole ihme, eikä sitä tarvitse äimistellä. Jos vaellusaikainen kuolleisuus lähentelee sataa prosenttia, on aivan sama onko joessa kutusoraikkoja, poikasalueita tai riittävä vedenlaatu. Tehokkain tappaja on aivan sama kuin norpalla, eikä koskikunnostusten potentiaali koskaan realisoidu. Mitäpä jos kokeeksi lopetettaisiin verkkokalastus? Aloitetaanko täysverkkokielto S

Suomen metsien puuvarojen kasvusta on tapana kiitellä harsintajulkilausuman jälkeistä tasaikäismetsätaloutta. Into harsintajulkilausuman kiittelyyn tuntuu olevan sidottu haluun sivaltaa jatkuvaa kasvatusta – avohakkuutonta, luontoystävällisempää vaihtoehtoa, ja paria viherhippiä siinä sivussa.  ”Kiitos tästä mahdollisuudesta herra Harsintajulkilausuma, kiitos.” ”Kiitos ja olkaa hyvä vaan”, toteaa 70-vuotias päivänsankari, ja jatkaa: ”Meneeköhän tämä matalaotsainen mielistely nyt väärään osoitteeseen?”  1948 julkaistun harsintajulkilausuman jälkeen on tapahtunut melkoisen paljon. Unohtaen hetkeksi pakkohakkuutraumat ja ojitusten ja avohakkuiden tuhoamat vesistöt ja luontoarvot, on varmasti melkoisen oikein kiittää myös metsätaloutta tämänhetkistä elintasosta. Silti elintaso ja puukuutiot eivät ole todisteita siitä, ettei jatkuva kasvatus toimi, eikä siitä, etteikö se olisi oikea vaihtoehto nyt.  Kun harsintajulkilausuman jälkeen metsänhoito pakotettiin insinöörivetoisee