Tarmo Ketola

Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite koskee valtion metsiä, mutta metsätalouspiireissä sen on nähty uhkaavan myös yksityisen maanomistajan oikeuksia. On aivan selvä, että kansalaisilla on kiistaton oikeus vaatia valtion metsiltä muutakin kun nykyistä voimaperäistä metsänhoitoa, mutta onko yksityismetsänomistajilta vaadittava samaa? ”Omilla mailla, omilla luvilla” on usein kuultu tokaisu ja siihen on periaatteellisesti helppo yhtyä. Valitettavasti avohakkuu on haitallinen sekä vesistöille että ilmastolle, eivätkä avohakkuun vaikutukset rajoitu vain omalle palstalle. Siksi päätös avohakkuusta ei ole puhtaasti vain maanomistajan asia.  Riippumatta siitä, onko maapala valtion vai yksityisen omistama, avohakkuiden pahimmat haitat keskittyvät turvemaille, joita Suomen metsäpinta-alasta on neljännes. Turvemailla avohakkuuta seuraa melkein automaattisesti ojitus, jotta metsän avohakkuussa heikentynyt vesitalous saadaan kuntoon. Ojitetuilta aloilta vesi poistuu tehokkaasti, mutta ved

Kirvehet heilumahan, valtio käsköö jälleen mottitalakoisiin. Kyllä mettä parahiten hiiltä sitoo ku oikeen hakatahan. Maaseurun miähet pelastaa ny Suamen, ja puali pallua samalla. Tätä ku teherähän nii maaseutu virkiää ja tyätä tuloo . Muutamassa kuukaudessa hakkuut ovat ylittäneet kestävät hakkuumäärät. Luvatusta biotalouspelastuksesta ei ole tietoakaan, vielä vähemmän muovia tai vaatteita korvaavista tuotteista. Kiinalaisille on toki riittänyt junalasteittain sellua paskapaperin raaka-aineeksi.  Pelastuiko maapallo karvalakkimiesten metsänhoidolla? Ei, vaan se otti isoja harppauksia huonompaan. Pelastuiko edes maaseutu? Ei! Koska metsiä hakattiin ja hakataan liikaa, emme saavuta päästötavoitteita riittävän nopeasti. Tästä seuraa, että polttoaineita joudutaan verottamaan entistä kovemmin, autoilua rajoittamaan todella kovalla kädellä ja asumista tiivistämään. Tämä kaikki iskee eritoten maaseudulle.  Tekisi mieli sanoa, että ”Oma vikanne! Teitä selväsanaisesti varoitettii