Skip to main content

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi.

Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin: aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö. Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien rävelikköjen jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen. 

”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia Suomen metsäpinta-alasta”, huikkaa toinen suojelumetsäinsinööri motonsa puikoista unohtaen mainita, että aukosta metsäksi matkaa eri ”sukkessiovaiheiden kautta” on 30 vuotta. Pienellä ynnäämisellä karkeasti 30 % maa-alasta on siis jatkuvasti ”luonnollisen” metsätalouden suojeluksessa - pois muusta käytöstä. Ehkä vitukkona tai rävelikkönä

Hyttyset iskevät ahnaasti. Rahkasammal rouskuu kuivuneella ojanpenkalla ja alle yhdeksän vuotta vanhan kartan uudelleenkartoitus jatkuu. Onneksi sentään avohakkuualojen vesitalouden korjaamiseksi tehdyt ojat pysyvät kartalla samoilla kohdilla. Toki ongelmiensa kanssa. Elohopean takia isohkoja petokaloja ei pitäisi syödä, humus sotkee mökkirannat sekä taimenien ja lohien kutusoraikot ja suometsistä jatkuvasti haihtuva hiilidioksidi ilmaston. Suunnistaja pääsee toki keveästi ojien yli, mutta marjamummut näihin hyytyvät. Ei auta ojien takainen vatun ”suojelu” marjastajaa, eikä oikeasti ketään muutakaan. 





Comments

Popular posts from this blog

Harsintajulkilausuma 70 v.

Suomen metsien puuvarojen kasvusta on tapana kiitellä harsintajulkilausuman jälkeistä tasaikäismetsätaloutta. Into harsintajulkilausuman kiittelyyn tuntuu olevan sidottu haluun sivaltaa jatkuvaa kasvatusta – avohakkuutonta, luontoystävällisempää vaihtoehtoa, ja paria viherhippiä siinä sivussa.  ”Kiitos tästä mahdollisuudesta herra Harsintajulkilausuma, kiitos.” ”Kiitos ja olkaa hyvä vaan”, toteaa 70-vuotias päivänsankari, ja jatkaa: ”Meneeköhän tämä matalaotsainen mielistely nyt väärään osoitteeseen?”  1948 julkaistun harsintajulkilausuman jälkeen on tapahtunut melkoisen paljon. Unohtaen hetkeksi pakkohakkuutraumat ja ojitusten ja avohakkuiden tuhoamat vesistöt ja luontoarvot, on varmasti melkoisen oikein kiittää myös metsätaloutta tämänhetkistä elintasosta. Silti elintaso ja puukuutiot eivät ole todisteita siitä, ettei jatkuva kasvatus toimi, eikä siitä, etteikö se olisi oikea vaihtoehto nyt.  Kun harsintajulkilausuman jälkeen metsänhoito pakotettiin ins...

Siirtyvätkö hakkuut muualle vain sellu-uskovaisten unissa?

Hiilinielujen vahvistaminen hakkuita rajoittamalla johtaisi tuoreen artikkelin* mukaan tilanteeseen, jossa muualla hakattaisiin enemmän. Tutkimus perustuu ajatukseen, jossa verrataan näkemystä metsätalouden tulevasta kehityksestä skenaarioon, jossa hakkuumäärät eivät kasva vaan pysyvät vuosien 2000-2012 tasolla. Jos yhdessä kysynnän kasvun ja hakkuiden hillinnän kanssa Euroopan metsät eivät riitä arvioituun kysyntään, hakkuut lisääntyvät muualla. Periaatteessa yksinkertaista. Ennen pirujen maalaamista seinille ja ilmastonsuojelijoiden ja ituhippien kivittämistä, on hyvä katsoa mistä tämä väite kumpuaa.   Idea tutkimuksessa on simppeli (Itse asiassa liian simppeli **). Luonnostellaan haluttu tulevaisuus, ja verrataan tilanteeseen, jossa metsien käyttö rajataan 2000-2012 mukaiseksi. Koska tulevaisuutta ei tiedetä on kasvuennusteet arvioitu ennustetun väkimäärän ja talouden kasvun mukaan, tai bioenergian osalta ennusteskenaarioiden mukaan. Taustaoletuksissa biomassan käytön lisää...