Skip to main content

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi.

Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin: aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö. Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien rävelikköjen jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen. 

”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia Suomen metsäpinta-alasta”, huikkaa toinen suojelumetsäinsinööri motonsa puikoista unohtaen mainita, että aukosta metsäksi matkaa eri ”sukkessiovaiheiden kautta” on 30 vuotta. Pienellä ynnäämisellä karkeasti 30 % maa-alasta on siis jatkuvasti ”luonnollisen” metsätalouden suojeluksessa - pois muusta käytöstä. Ehkä vitukkona tai rävelikkönä

Hyttyset iskevät ahnaasti. Rahkasammal rouskuu kuivuneella ojanpenkalla ja alle yhdeksän vuotta vanhan kartan uudelleenkartoitus jatkuu. Onneksi sentään avohakkuualojen vesitalouden korjaamiseksi tehdyt ojat pysyvät kartalla samoilla kohdilla. Toki ongelmiensa kanssa. Elohopean takia isohkoja petokaloja ei pitäisi syödä, humus sotkee mökkirannat sekä taimenien ja lohien kutusoraikot ja suometsistä jatkuvasti haihtuva hiilidioksidi ilmaston. Suunnistaja pääsee toki keveästi ojien yli, mutta marjamummut näihin hyytyvät. Ei auta ojien takainen vatun ”suojelu” marjastajaa, eikä oikeasti ketään muutakaan. 





Comments

Popular posts from this blog

"Aikuisenoikeasta" totuudesta

Tutkijat opetetaan liian kilteiksi. Tai ei siis oikeasti, mutta siis yhteiskunnallisesti. Ei ole soveliasta esiintyä julkisuudessa päivystämässä kaikenmoisia kyselyitä varten, eikä ole soveliasta vastata mihinkään, mikä ei ole ominta alaa.  Tutkija keskittyköön mumisemaan munkkilatinaa muiden arkimaailmasta vieraantuneiden kanssa.
Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja lobbareiden pompoteltavana vain omaa pientä alaansa kommentoiva tutkija on auttamatta altavastaajana. Suomalaisessa metsä- ja ilmastokeskustelussa pitäisi, kritiikistä päätellen, olla kokemusta taloudesta, hiilenkierrosta, luonnonsuojelusta, metsätaloudesta ja ilmastosta - mielellään kymmeniä vuosia. Ei ihme, ettei tällaisen oraakkelin viitan alle löydy ketään. Arkuus kommentoida oman ydinosaamisen ulkopuolelle jääviä aiheita jättää taistelukentän kokonaan etujärjestöjen helppoheikkien valtaan. Tutkija kokee ongelmallisemmaksi omalta alalta lipsumisen kuin sen, että joka tuutista pusketaan täysiä valheita.
Tutkijoiden kirjo…

Vapaaehtoinen maailmanloppu

Kirkkain silmin ja leuka pystyssä elämäntapamuuttaja, muovittomaan maaliskuuhun ja vegaanihaasteeseen tarttunut apteekkari Tarja, sepustaa suu vaahdossa valintojaan: Lihattomuuden, muovittomuuden ja uuden sähköurheiluauton hyötyjä, soija-latten ihanuutta ja ekomatkailua Balilla. Marjo - köyhempi peruskansalainen, tuntee ilmastoahdistusta kun ei pysty omilla kulutustottumuksillaan vapaaehtoisesti pelastamaan maailmaa. Ei hätää Marjo, asiasi ovat silti melkoisen hyvin. Elämänvalinnoillasi et välttämättä tee kovasti hallaa luonnolle ja ilmastolle. Jos vaikutuksen tekeminen oikeasti kiinnostaa, niin vähennä tai lopeta lihan syönti, hyppää junaan auton sijaan, kimppakyyteile ja älä perkele lennä.
Kestovaippojen ompelua intohimoisesti harrastava taaperoimettäjä Heidi näkee maailman pelastumisen kumpuavan juurikin elämäntapamuutoksen kautta ja lähinnä yksilöpäätöksenä. Karu fakta on että Heidin kaltaisten määrä on pallollamme säälittävän pieni, ja paljon suurempaa kansanosaa edustava automek…

Mössön viherpesu

Metsiämme tarvitaan koska maailma hukkuu muoviin ja meret pitää pelastaa. Metsiämme tarvitaan koska Marimekko tarvitsee puusta tehtyä lankaa ja puuvilla pitää korvata puukuidulla. Metsiämme tarvitaan, jotta dieseliin voidaan tiristää männystä öljyä. Metsästä pitää poistaa puuta että hiilensidonta maksimoituisi ja voisimme pelastaa maapallon. Tämän mailmanpelastustyön eturintamassa seisomme metsinemme”.
Tirsk! melkein naurattais, ellei itkettäis. Aika mielenkiintoinen tehdas siellä Äänekoskella: muovikassin korvikkeita, lankaa, öljyä ja maailmanpelastusta, ja sitten sieltä tulee vain pikkuriikkisen sitä sellua, jota sitten viedään Kiinaan. Sillai vähäsen, ei ollenkaan niinkuin päätuotteena. Ei maailma näillä langoilla ja kasseilla oikeasti pelastu. Kyllä näillä väittämillä taitaa olla ihan toinen syy. Nyt on käynnissä perinteisen sellunkeiton viherpesu. Ennen sellu sentään jalostettiin paperiksi mutta nyt Suomen talouden keihäänkärjeksi havitellaan puusta tehtyä mössöä. Muu on pelkkää…