Harsintajulkilausuma 70 v.

Suomen metsien puuvarojen kasvusta on tapana kiitellä harsintajulkilausuman jälkeistä tasaikäismetsätaloutta. Into harsintajulkilausuman kiittelyyn tuntuu olevan sidottu haluun sivaltaa jatkuvaa kasvatusta – avohakkuutonta, luontoystävällisempää vaihtoehtoa, ja paria viherhippiä siinä sivussa. 

”Kiitos tästä mahdollisuudesta herra Harsintajulkilausuma, kiitos.”

”Kiitos ja olkaa hyvä vaan”, toteaa 70-vuotias päivänsankari, ja jatkaa: ”Meneeköhän tämä matalaotsainen mielistely nyt väärään osoitteeseen?” 

1948 julkaistun harsintajulkilausuman jälkeen on tapahtunut melkoisen paljon. Unohtaen hetkeksi pakkohakkuutraumat ja ojitusten ja avohakkuiden tuhoamat vesistöt ja luontoarvot, on varmasti melkoisen oikein kiittää myös metsätaloutta tämänhetkistä elintasosta. Silti elintaso ja puukuutiot eivät ole todisteita siitä, ettei jatkuva kasvatus toimi, eikä siitä, etteikö se olisi oikea vaihtoehto nyt. 

Kun harsintajulkilausuman jälkeen metsänhoito pakotettiin insinöörivetoiseen pakkoavioliittoon selluteollisuuden, ojitusten ja koneellisen puunkorjuun kanssa, tehot kasvoivat ja puumäärät nousivat. Metsänhoitomuodon vaihtamisen lisäksi keinovalikoimaan tulivat myös ohjaus, kuri ja pakko. Millainen metsä Suomessa nyt kasvaisi, jos harsintajulkilausumaa ei olisi koskaan julkaistu tai jos jatkuvan kasvatuksen metsien hoitoon olisi uhrattu yhtä paljon neuvontaa ja pakkoa? Jos aiheesta olisi tehty tutkimus ja puolet pitäjistä olisi pakotettu jatkuvaan kasvatukseen ja puolet tasaikäiseen asiasta voitaisiin jotain väittää. Tiedettäisiin melko hyvin, kuinka paljon metsänkasvusta voidaan selittää tasaikäiskasvatuksella ja kuinka paljon muulla: maailman muuttumisella, sotakorvauksilla, ojittamisella, Kekkosella, YYA:lla tai jälleenrakentamisella. 

Kaikesta pakosta, neuvonnasta ja tuesta huolimatta 40 % tasaikäismetsätalouden toimenpiteistä on tällä hetkellä rästissä heikentäen tasaikäismetsätalouden tulosta. Vain talvisotahengessä ilmaiseksi metsäänsä raivaavat metsänomistajat tekevät mallien ennustamaa tiliä. Jatkuvalla kasvatuksella sama tai parempi tili tulisi ilman hikeä ja stressiä. Vaikka tasaikäiskasvatus saattoi sopia aikoinaan paremmin halpaan työvoimaan ja sellutehtailijoiden agendaan, se ei palvele moniarvoisempaa metsänkäyttöä eikä nykymetsänomistajaa ja -taloutta.  Aika on muuttunut, eikä 1950-luvulla pakolla lopetettu harsinta ja metsän kasvu sen jälkeen todista mitään nykyaikaisen jatkuvan kasvatuksen toimimattomuudesta tässä ajassa, nykyisillä reunaehdoilla.