Skip to main content

Hyötyliikunnan koskettamaton metsä

Ai, että ei aukkohakkuuta eikä metsänhoitoa, ootteko te ihan luonnosta vieraantuneita. Oletteko edes nähneet oikeaa metsää. Ei kuule nyt, kyllä metsä tarvitsee hoitamista. Hähää, pusikoituu, märkänöö ja lahhoo ja tullee tappiota. Nooh, huomaat sitten, että kyllä euro on paras konsultti. On muuten epäisänmaallistakin. Kyllä pitää olla ojitusta, kyntöä, laikutusta, istutusta, heinien niittoa, raivuuta, ennakkoraivausta, harvennusta, lannoitusta ja vielä kerran ennakkoraivausta ennen päättöhakkuuta. Mahdollisimman paljon koneita, tekijöitä, pottiputken pauketta, sahan kurnutusta ja koneiden möyrintää. Isänmaallista.

Metsänomistajan osuutta näissä kinkereissä, turhan möyrinnän maksamisen lisäksi, kutsutaan usein hyötyliikunnaksi. Täydellisyyttä hipova termi turhalle työlle ja kuin luotu metsänomistajan kusettamiseksi. Hyötyliikuntaa. Mieluummin juoksulenkille.

Mentiin lasten kanssa ”luonnosta vieraantumaan” hyötyliikunnan koskettamattomaan metsään. Syömään marjoja ja keräämään vahveroita. Niitä keltaisia ja suppiloita, tiedäthän. Tällä metsäpalstalla MHY tarjosi alaharvennusta. Päädyttiin yläharvennukseen: jättämään kaikki mikä olisi pitänyt siis kaataa ja poistamaan jo selvästi tukkimittaan päässyt puusto. Temppu, joka on nykyisin täysin hyväksyttävää, oli silloin sillä rajalla ja vielä kolmekymmentä vuotta sitten tästä harsintahakkuusta olisi seurannut raastupa.

Metsän hävitystä, perkelettä ja tappiota! Ei, vaan taloudellisesti kannattavaa. Jatkuva kasvatus nostaa metsätulot noin puolitoistakertaisiksi ja hyvän korkokannan aikana jopa tuplaksi. Se on helppo uskoa nyt, kun uusi puusukupolvi nousee itsekseen mättäiköstä ja suurimmat aiemmin jätetyistä kuusista ja männyistä ovat järeytymässä nopeasti kohti tukkikokoa. Ilman hyötyliikuntaa, luonnosta ”vieraantuen” ja euroa konsultoiden.

Comments

Popular posts from this blog

LULUCF ja mitä sitten?

Tänään suurin osa suomalaisista mepeistä pyrkii vesittämään Suomen metsätaloudelle epäedullisen LULUCF päätöksen syntymisen. Ei ihme, sillä metsäteollisuus nykymuodossaan joutuu vääjäämättömästi ongelmiin jos LULUCF hyväksytään. Jos LULUCF taas hylätään, Suomen biotalouslinja voittaa, hakkuita voidaan lisätä, ja homma jatkuu kuten aina ennenkin. Ehkei sittenkään, ja siksi metsästä tulojaan hankkivan metsänomistajan soisi ymmärtävän missä viitekehyksessä he tekevät päätöksiään tulevaisuudesta.
Jos ihmiskunta on tupruttanut taivaalle kahdessasadassa vuodessa valtaosan öljyesiintymistä ja massoittain kivihiiltä, jotka ovat kertyneet vuosimiljardien aikana maaperään, on aivan selvä että pelkästään puuenergian päästöneutraalisuudella ja hakkuukiintiökikkailulla ei ilmastonmuutosta hillitä, ei vaikka LULUCF hyväksyttäisiin. Ongelman ydin on, että hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja on niin paljon ilmakehässä, että niitä pitää saada sieltä myös pois. Siksi LULUCF:in jälkeen seuraa uusia…

Pullanmuruja ja ulkopuolisia avainhenkilöitä

Kaksi miestä käveli kadulla. Toinen oli tutkija eikä sillä toisellakaan ollut rahaa. Kaikesta tutkimukseen latautuneesta toiveesta ja arvosta huolimatta suuri osa tutkijoista tekee töitä pätkissä, pienillä apurahoilla ja ilman henkilökunnan etuisuuksia – ilman kouriintuntuvaa arvostusta. Huolimatta siitä, että pääasiassa juuri tutkija tekee yliopiston tieteellisen tuloksen hän on akateeminen henkipatto juoksemassa rahojen perässä ja nopeasti korvattavissa tulevalla kertakäyttökohortilla uusia. Tälläkin viikolla tuhannet tutkijat väsäävät rahoitushakemusta Suomen Akatemialle yrittäen elättää itsensä ja perheensä kiteyttämällä mullistavia tutkimusajatuksiaan kansainvälisten arvioitsijoiden lytättäväksi. Yliopistokin osallistuu tähän hakemusrumbaan omalla tavallaan.
Onko tutkimuksesi yliopiston vahvuusaluetta tai nousevaa alaa? Kuuluuko tutkimuksesi huippuyksikköohjelmiin ja kärkihankkeisiin? Oletko tarkistanut budjetin laitoksen johtajalla ja talousamanuenssilla, laittanut hakemuksen tied…

Metsänomistajien yksimielitautisuudesta

Metsänomistajien yksimielisyys on järisyttävää, ja soraäänet vähäisiä. ”Hakkuita tarvitaan, jotta ilmasto pelastuu”. Hienoa, hienoa. Hyvä että konsensusta löytyy. Pahempi juttu on että käsitys on täysin väärä.
Totuutta on että hakkuut ovat aina pahasta ilmastolle, ja parasta ilmastolle olisi täysi hakkuuttomuus. Ihan täysi hakkuuttomuus. Luit oikein! Hakkuuttomuus! Toki tällä tavoin lahoavan puun määrä hiljalleen kasvaa, ja metsän kasvun hidastuessa hiilensidontakyky laskee, mutta silti hiilivarasto kasvaa. On myös ymmärrettävä että vanha metsä on muutakin kuin puut, ja maaperän mikrobien kyky sitoa hiiltä pitää lahoamisesta huolimatta metsän hiilen nieluna, ja mikä tärkeintä suurena varastona. On arvioitu että jopa 50-70% metsään sitoutuneesta hiilestä on sitoutuneena juuristoihin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin sienirihmastoihin, ei siis maanpäälliseen puubiomassaan. On myös huomattava että lahoava puusto ei uhkaa Suomen metsiä pitkään aikaan, koska juuri julkaistun rapo…