Skip to main content

LULUCF ja mitä sitten?





Tänään suurin osa suomalaisista mepeistä pyrkii vesittämään Suomen metsätaloudelle epäedullisen LULUCF päätöksen syntymisen. Ei ihme, sillä metsäteollisuus nykymuodossaan joutuu vääjäämättömästi ongelmiin jos LULUCF hyväksytään. Jos LULUCF taas hylätään, Suomen biotalouslinja voittaa, hakkuita voidaan lisätä, ja homma jatkuu kuten aina ennenkin. Ehkei sittenkään, ja siksi metsästä tulojaan hankkivan metsänomistajan soisi ymmärtävän missä viitekehyksessä he tekevät päätöksiään tulevaisuudesta.

Jos ihmiskunta on tupruttanut taivaalle kahdessasadassa vuodessa valtaosan öljyesiintymistä ja massoittain kivihiiltä, jotka ovat kertyneet vuosimiljardien aikana maaperään, on aivan selvä että pelkästään puuenergian päästöneutraalisuudella ja hakkuukiintiökikkailulla ei ilmastonmuutosta hillitä, ei vaikka LULUCF hyväksyttäisiin. Ongelman ydin on, että hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja on niin paljon ilmakehässä, että niitä pitää saada sieltä myös pois. Siksi LULUCF:in jälkeen seuraa uusia rajoittavia toimia. Mitä pahemmin LULUCF vesittyy, sen kovemmin se joudutaan kompensoimaan muuten vaikka tiivistämällä asumista ja autoilua vähentämällä, ja rajoittamalla myös kestämättömästi tuotettujen tuotteiden tuontia. Sen jälkeen kun toimet on  todennäköisesti todettu riittämättömiksi, puututaan uudelleen metsien hillinieluihin, varastoihin ja käyttöön. Syntynee LULUCF vol 2.

Metsäsuunnittelu, jossa yritetään optimoida menetelmät yli vuosikymmenten vaatii aimo annoksen tulevaisuuden ymmärtämistä – ja se tuntuu olevan nyt metsänomistajilta täysin hukassa. Tulevaisuudessa maailman hitaimmin kasvavasta puusta ei tehdä paperia eikä kertakäyttötuotteita, hiilen sidontaan ohjataan lainsäädännöllä, kasviksia syödään enemmän ja ajetaan sähköautoilla. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että tässä skenaariossa ei kuitupuulle voi olla kysyntää vaikka biotalouslobbarit niin väittävätkin. Vaikka poliittinen vastahankaisuus mahdollistaisikin tämän vielä seuraavan vuosikymmenen aikana, ei sen varaan kannata laskea sukutilojen metsänkäsittelyä. Tämänhetkinen päätös ala- tai yläharvennuksesta, kuidusta tai tukista, määrittääkin metsätilan elinvoimaisuuden, aina sukupolvien päähän, riippumatta tämänpäiväisestä LULUCF päätöksestä. 

Popular posts from this blog

Pullanmuruja ja ulkopuolisia avainhenkilöitä

Kaksi miestä käveli kadulla. Toinen oli tutkija eikä sillä toisellakaan ollut rahaa. Kaikesta tutkimukseen latautuneesta toiveesta ja arvosta huolimatta suuri osa tutkijoista tekee töitä pätkissä, pienillä apurahoilla ja ilman henkilökunnan etuisuuksia – ilman kouriintuntuvaa arvostusta. Huolimatta siitä, että pääasiassa juuri tutkija tekee yliopiston tieteellisen tuloksen hän on akateeminen henkipatto juoksemassa rahojen perässä ja nopeasti korvattavissa tulevalla kertakäyttökohortilla uusia. Tälläkin viikolla tuhannet tutkijat väsäävät rahoitushakemusta Suomen Akatemialle yrittäen elättää itsensä ja perheensä kiteyttämällä mullistavia tutkimusajatuksiaan kansainvälisten arvioitsijoiden lytättäväksi. Yliopistokin osallistuu tähän hakemusrumbaan omalla tavallaan.
Onko tutkimuksesi yliopiston vahvuusaluetta tai nousevaa alaa? Kuuluuko tutkimuksesi huippuyksikköohjelmiin ja kärkihankkeisiin? Oletko tarkistanut budjetin laitoksen johtajalla ja talousamanuenssilla, laittanut hakemuksen tied…

Metsänomistajien yksimielitautisuudesta

Metsänomistajien yksimielisyys on järisyttävää, ja soraäänet vähäisiä. ”Hakkuita tarvitaan, jotta ilmasto pelastuu”. Hienoa, hienoa. Hyvä että konsensusta löytyy. Pahempi juttu on että käsitys on täysin väärä.
Totuutta on että hakkuut ovat aina pahasta ilmastolle, ja parasta ilmastolle olisi täysi hakkuuttomuus. Ihan täysi hakkuuttomuus. Luit oikein! Hakkuuttomuus! Toki tällä tavoin lahoavan puun määrä hiljalleen kasvaa, ja metsän kasvun hidastuessa hiilensidontakyky laskee, mutta silti hiilivarasto kasvaa. On myös ymmärrettävä että vanha metsä on muutakin kuin puut, ja maaperän mikrobien kyky sitoa hiiltä pitää lahoamisesta huolimatta metsän hiilen nieluna, ja mikä tärkeintä suurena varastona. On arvioitu että jopa 50-70% metsään sitoutuneesta hiilestä on sitoutuneena juuristoihin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin sienirihmastoihin, ei siis maanpäälliseen puubiomassaan. On myös huomattava että lahoava puusto ei uhkaa Suomen metsiä pitkään aikaan, koska juuri julkaistun rapo…