Skip to main content

Maljat tieteen jumalille

Novelty, impact, deliverables, state-of-the-art, paras, excellent ja top. Vaatimaton suomalainen kiemurtelee tuolissaan apurahahakemuksen imeltyessä tiukan asiallisesta paatoksesta ylimaireaksi henkseleiden paukutteluksi. Pitää olla ihan super ja mielellään kansainvälinen ja urban. Kehusanojen ja buzz-wordien viidakossa liikutaan alueella, joka sijaitsee jossain naurettavuuden ja säälittävyyden rajamailla.

Olen ollut kai onnekas kun olen saanut rahoituksia ja saanut tehdä haluamaani tutkimusta melkein 15 vuotta. Olen saanut rahoitusta säätiöiltä ja Suomen Akatemialta, ja olen siinä sivussa rahoittanut aika monta muutakin tutkijanalkua. Mutta olen minä perkele sitä rahaa anonutkin. Tänään odotellessani KONEen hakupalvelimen heräilyä, suuresta hakijamäärästä johtuvan ylikuormittumisen vuoksi, laskeskelin arviota apurahojen ja työpaikkojen hakemiseen menneestä ajasta. Sain mielestäni aikaan varovaisen arvion, keskimäärin puolestatoista kuukaudesta, joka minulla menee vuosittain hakemuksien tekoon. Tämä aika on suurimmaksi osaksi hukkaan heitettyä. Suuri osa lähetetyistä hakemuksista jää aina rahoittamatta. Olkoonkin että hakemus oli ihan super, top ja awesome henkilökohtainen pettymys on aina suuri.


Paperimies kertoo TVssä irtisanomisuutisten jälkeen ”vetävänsä kännit”. Hylätyn hakemuksen jälkeen koulutettu yliopistolainen järjestää korrektisti kolmen punaviinin viinipruuvin – itselleen. Kun ura roikkuu ilmassa harvoilla onnistumisilla jatkuvien epäonnistumisien sarjassa on vaara kyynistyä tai ihan vaan alkoholisoitua. 

Nyt on kyllä sisässä se: the ultimate killer-hakemus, joka on ihan awesome tai ainakin rohkea avaus. Tieteen Jumalille! Skål! On otettava lähetetylle hakemukselle malja. 

Tieteen jumalille kuuluu uhrata, jotta saa suurella todennäköisyydellä pitää viinipruuvit.

Comments

Popular posts from this blog

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi. Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin:  aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö . Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien  rävelikköjen  jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen.  ”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia Suomen me

Päätös

Päätös Tänään on omituinen päivä. Olen pantannut päätöstäni kauan. Lukuisista yhteydenotoista ja verenpaineen noususta huolimatta olen työntänyt päätöstä yhä edemmäksi. Nyt olen päätökseni tehnyt. Verenpaine laskee ja päätöksen myötä monta asiaa menneisyydestä ja nykyisyydestä kiertyy kiehtovasti yhteen. Pelkään että verenpaine vielä jossain välissä nousee, mutta sille asialle en voi enää mitään. Peli on alkanut.  90-luvun puolivälissä, Keuruun Virtalankosken sillalta syljeskellessä, perhovapaa roikottaen ja Tarhian koskireitin alennustilaa katsellessa heräsi halu ottaa selvää miten tuon vesistön voisi saada vedenlaadultaan takaisin taimenille sopivaksi. Samoina vuosina Multian metsissä hakkuuaukkojen, turvesoiden ja syvien metsäojien pirstomassa maisemassa sienestäessä, marjastaessa ja metsästäessä juurisyy valuma-alueen vedenlaadun kehnouteen alkoi valjeta. Vaikka metsätalous tuokin seudulle toimeentuloa, se myös pilaa luontoa, virkistysmahdollisuuksia, kalavesiä, mökkiranto

Vapaaehtoinen maailmanloppu vol. 2.

” Ethän sä voi tosissasi vaatia, että muutoksia tehdään pakolla. Ei yhteiskunta niin toimi, että jotain pakotetaan. Kyllä homman on perustuttava vapaaehtoisuuteen.  Ei mitään pakkoja. Tehdään, kun joudetaan tai annetaan ainakin 30 vuoden siirtymäaika – ehkä vapaaehtoinen ”.  Ironisinta vallalla olevassa vapaaehtoisuuskiimassa on monen tunnetun umpikonservatiivin yhtäkkinen into vaalia vapaaehtoisuutta ja yksilönvapautta. Vapaaehtoisuuskeskustelussa demonisoitu pakko tuntuu ilmastonmuutoskontekstissa aivan älyttömältä. Olemme päätöksen kanssa jo selkä seinää vasten. Käytännössä ”vapaaehtoisuus” ilmastoasioissa on pakkopäätös siitä, tehdäänkö pakolla nyt vai erittäin pakolla myöhemmin. Väitän, että kansalaisten halukkuus ilmastotekoihin on ymmärretty totaalisen väärin. Keskivertokansalainen  N. N.  ja suomalaisten ylivoimainen enemmistö ilmoittavat haluavansa puolustaa Suomea aseellisesti. Suomalainen on siis valmis kuolemaan sodassa, muttei muka valmis hivenen pakotettuna autta