Maljat tieteen jumalille

Novelty, impact, deliverables, state-of-the-art, paras, excellent ja top. Vaatimaton suomalainen kiemurtelee tuolissaan apurahahakemuksen imeltyessä tiukan asiallisesta paatoksesta ylimaireaksi henkseleiden paukutteluksi. Pitää olla ihan super ja mielellään kansainvälinen ja urban. Kehusanojen ja buzz-wordien viidakossa liikutaan alueella, joka sijaitsee jossain naurettavuuden ja säälittävyyden rajamailla.

Olen ollut kai onnekas kun olen saanut rahoituksia ja saanut tehdä haluamaani tutkimusta melkein 15 vuotta. Olen saanut rahoitusta säätiöiltä ja Suomen Akatemialta, ja olen siinä sivussa rahoittanut aika monta muutakin tutkijanalkua. Mutta olen minä perkele sitä rahaa anonutkin. Tänään odotellessani KONEen hakupalvelimen heräilyä, suuresta hakijamäärästä johtuvan ylikuormittumisen vuoksi, laskeskelin arviota apurahojen ja työpaikkojen hakemiseen menneestä ajasta. Sain mielestäni aikaan varovaisen arvion, keskimäärin puolestatoista kuukaudesta, joka minulla menee vuosittain hakemuksien tekoon. Tämä aika on suurimmaksi osaksi hukkaan heitettyä. Suuri osa lähetetyistä hakemuksista jää aina rahoittamatta. Olkoonkin että hakemus oli ihan super, top ja awesome henkilökohtainen pettymys on aina suuri.

Paperimies kertoo TVssä irtisanomisuutisten jälkeen ”vetävänsä kännit”. Hylätyn hakemuksen jälkeen koulutettu yliopistolainen järjestää korrektisti kolmen punaviinin viinipruuvin – itselleen. Kun ura roikkuu ilmassa harvoilla onnistumisilla jatkuvien epäonnistumisien sarjassa on vaara kyynistyä tai ihan vaan alkoholisoitua.

Nyt on kyllä sisässä se: the ultimate killer-hakemus, joka on ihan awesome tai ainakin rohkea avaus. Tieteen Jumalille! Skål! On otettava lähetetylle hakemukselle malja.

Tieteen jumalille kuuluu uhrata, jotta saa suurella todennäköisyydellä pitää viinipruuvit.

Comments

LULUCF ja mitä sitten?

Tänään suurin osa suomalaisista mepeistä pyrkii vesittämään Suomen metsätaloudelle epäedullisen LULUCF päätöksen syntymisen. Ei ihme, sillä metsäteollisuus nykymuodossaan joutuu vääjäämättömästi ongelmiin jos LULUCF hyväksytään. Jos LULUCF taas hylätään, Suomen biotalouslinja voittaa, hakkuita voidaan lisätä, ja homma jatkuu kuten aina ennenkin. Ehkei sittenkään, ja siksi metsästä tulojaan hankkivan metsänomistajan soisi ymmärtävän missä viitekehyksessä he tekevät päätöksiään tulevaisuudesta.
Jos ihmiskunta on tupruttanut taivaalle kahdessasadassa vuodessa valtaosan öljyesiintymistä ja massoittain kivihiiltä, jotka ovat kertyneet vuosimiljardien aikana maaperään, on aivan selvä että pelkästään puuenergian päästöneutraalisuudella ja hakkuukiintiökikkailulla ei ilmastonmuutosta hillitä, ei vaikka LULUCF hyväksyttäisiin. Ongelman ydin on, että hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja on niin paljon ilmakehässä, että niitä pitää saada sieltä myös pois. Siksi LULUCF:in jälkeen seuraa uusia…

Pullanmuruja ja ulkopuolisia avainhenkilöitä

Kaksi miestä käveli kadulla. Toinen oli tutkija eikä sillä toisellakaan ollut rahaa. Kaikesta tutkimukseen latautuneesta toiveesta ja arvosta huolimatta suuri osa tutkijoista tekee töitä pätkissä, pienillä apurahoilla ja ilman henkilökunnan etuisuuksia – ilman kouriintuntuvaa arvostusta. Huolimatta siitä, että pääasiassa juuri tutkija tekee yliopiston tieteellisen tuloksen hän on akateeminen henkipatto juoksemassa rahojen perässä ja nopeasti korvattavissa tulevalla kertakäyttökohortilla uusia. Tälläkin viikolla tuhannet tutkijat väsäävät rahoitushakemusta Suomen Akatemialle yrittäen elättää itsensä ja perheensä kiteyttämällä mullistavia tutkimusajatuksiaan kansainvälisten arvioitsijoiden lytättäväksi. Yliopistokin osallistuu tähän hakemusrumbaan omalla tavallaan.
Onko tutkimuksesi yliopiston vahvuusaluetta tai nousevaa alaa? Kuuluuko tutkimuksesi huippuyksikköohjelmiin ja kärkihankkeisiin? Oletko tarkistanut budjetin laitoksen johtajalla ja talousamanuenssilla, laittanut hakemuksen tied…

Metsänomistajien yksimielitautisuudesta

Metsänomistajien yksimielisyys on järisyttävää, ja soraäänet vähäisiä. ”Hakkuita tarvitaan, jotta ilmasto pelastuu”. Hienoa, hienoa. Hyvä että konsensusta löytyy. Pahempi juttu on että käsitys on täysin väärä.
Totuutta on että hakkuut ovat aina pahasta ilmastolle, ja parasta ilmastolle olisi täysi hakkuuttomuus. Ihan täysi hakkuuttomuus. Luit oikein! Hakkuuttomuus! Toki tällä tavoin lahoavan puun määrä hiljalleen kasvaa, ja metsän kasvun hidastuessa hiilensidontakyky laskee, mutta silti hiilivarasto kasvaa. On myös ymmärrettävä että vanha metsä on muutakin kuin puut, ja maaperän mikrobien kyky sitoa hiiltä pitää lahoamisesta huolimatta metsän hiilen nieluna, ja mikä tärkeintä suurena varastona. On arvioitu että jopa 50-70% metsään sitoutuneesta hiilestä on sitoutuneena juuristoihin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin sienirihmastoihin, ei siis maanpäälliseen puubiomassaan. On myös huomattava että lahoava puusto ei uhkaa Suomen metsiä pitkään aikaan, koska juuri julkaistun rapo…

Tarmo Ketola

Search This Blog