Skip to main content

Pullanmuruja ja ulkopuolisia avainhenkilöitä

Kaksi miestä käveli kadulla. Toinen oli tutkija eikä sillä toisellakaan ollut rahaa.
Kaikesta tutkimukseen latautuneesta toiveesta ja arvosta huolimatta suuri osa tutkijoista tekee töitä pätkissä, pienillä apurahoilla ja ilman henkilökunnan etuisuuksia – ilman kouriintuntuvaa arvostusta. Huolimatta siitä, että pääasiassa juuri tutkija tekee yliopiston tieteellisen tuloksen hän on akateeminen henkipatto juoksemassa rahojen perässä ja nopeasti korvattavissa tulevalla kertakäyttökohortilla uusia. Tälläkin viikolla tuhannet tutkijat väsäävät rahoitushakemusta Suomen Akatemialle yrittäen elättää itsensä ja perheensä kiteyttämällä mullistavia tutkimusajatuksiaan kansainvälisten arvioitsijoiden lytättäväksi. Yliopistokin osallistuu tähän hakemusrumbaan omalla tavallaan.

Onko tutkimuksesi yliopiston vahvuusaluetta tai nousevaa alaa? Kuuluuko tutkimuksesi huippuyksikköohjelmiin ja kärkihankkeisiin? Oletko tarkistanut budjetin laitoksen johtajalla ja talousamanuenssilla, laittanut hakemuksen tiedot tietokantaan ja arvioinut taloudelliset riskit? Oletko tehnyt data management planin ja muistitko kirjoittaa hakemukseesi yliopiston lakimiesten valmisteleman tekstin siitä, että yliopisto omistaa datasi, keksintösi ja sielusi? Vai jättäisitkö kokonaan lähettämättä ettei laitoksen hakujen hylkäysprosentti nouse? Pitäisikö nyt harkita vielä kerran, että laittaisitko enemmän henkilökuluihin, jotta yliopisto tienaa kokonaiskustannusmallissa?
Hallinnollisesti tutkijat ovat menoeriä.  Tutkijoista aiheutuu tilakustannuksia. Pitää ostaa tietokoneita ja työvälineitä ja huoneet pitää siivota. Lisäksi tutkijoiden pitäisi opettaa enemmän ja täyttää enemmän hallinnon kyselyitä. Pitäisi tutkijoiden anoa enemmän rahaa yliopistollekin. Saataisiin lisää henkilökuntaa kehittämään vaikeampia tietokantoja ja ideoimaan lomakkeita. Eritoten tarvitaan asiantuntijoita, jotka voivat opastaa hakemuksissa: budjeteissa, tietokannoissa ja riskianalyysien täytössä. Katsoa että kaikki on just ja justiinsa.
Eläköön, eläköön, eläköön! Kauan kerätköön tätiviiksesi pullanmuruja!”. Taputusta, maljoja, puheita, akateemista hyminää ja katkarapu-cocktail. Juhlapäivänä palkitaan henkilökunnan kekkereissä pitkän uran tehnyttä hallintohenkilökuntaa ja sattumalta vuosia sitten tutkijoiden pudotusrumbassa lehtoriksi väsähtänyt.

Sade vihmoo juhlasalin ikkunoita. “Upeaa, mahtavaa, saavutimme julkaisutavoitteen, nostimme Shanghain indeksiä ja talous on kunnossa.” Puheensorina kantautuu ulos pimeyteen kaukaisena utopistisena hallinnollisena huminana. Syysmyrskyssä vastatuuleen aatoksiaan raahaava tutkija kaartaa kaverinsa kanssa kapakkaan.

Comments

Popular posts from this blog

LULUCF ja mitä sitten?

Tänään suurin osa suomalaisista mepeistä pyrkii vesittämään Suomen metsätaloudelle epäedullisen LULUCF päätöksen syntymisen. Ei ihme, sillä metsäteollisuus nykymuodossaan joutuu vääjäämättömästi ongelmiin jos LULUCF hyväksytään. Jos LULUCF taas hylätään, Suomen biotalouslinja voittaa, hakkuita voidaan lisätä, ja homma jatkuu kuten aina ennenkin. Ehkei sittenkään, ja siksi metsästä tulojaan hankkivan metsänomistajan soisi ymmärtävän missä viitekehyksessä he tekevät päätöksiään tulevaisuudesta.
Jos ihmiskunta on tupruttanut taivaalle kahdessasadassa vuodessa valtaosan öljyesiintymistä ja massoittain kivihiiltä, jotka ovat kertyneet vuosimiljardien aikana maaperään, on aivan selvä että pelkästään puuenergian päästöneutraalisuudella ja hakkuukiintiökikkailulla ei ilmastonmuutosta hillitä, ei vaikka LULUCF hyväksyttäisiin. Ongelman ydin on, että hiilidioksidia ja muita kasvihuonekaasuja on niin paljon ilmakehässä, että niitä pitää saada sieltä myös pois. Siksi LULUCF:in jälkeen seuraa uusia…

Metsänomistajien yksimielitautisuudesta

Metsänomistajien yksimielisyys on järisyttävää, ja soraäänet vähäisiä. ”Hakkuita tarvitaan, jotta ilmasto pelastuu”. Hienoa, hienoa. Hyvä että konsensusta löytyy. Pahempi juttu on että käsitys on täysin väärä.
Totuutta on että hakkuut ovat aina pahasta ilmastolle, ja parasta ilmastolle olisi täysi hakkuuttomuus. Ihan täysi hakkuuttomuus. Luit oikein! Hakkuuttomuus! Toki tällä tavoin lahoavan puun määrä hiljalleen kasvaa, ja metsän kasvun hidastuessa hiilensidontakyky laskee, mutta silti hiilivarasto kasvaa. On myös ymmärrettävä että vanha metsä on muutakin kuin puut, ja maaperän mikrobien kyky sitoa hiiltä pitää lahoamisesta huolimatta metsän hiilen nieluna, ja mikä tärkeintä suurena varastona. On arvioitu että jopa 50-70% metsään sitoutuneesta hiilestä on sitoutuneena juuristoihin ja niiden kanssa vuorovaikutuksessa oleviin sienirihmastoihin, ei siis maanpäälliseen puubiomassaan. On myös huomattava että lahoava puusto ei uhkaa Suomen metsiä pitkään aikaan, koska juuri julkaistun rapo…