Skip to main content

Luvallista kalan- ja norpanhirttoa

Viikko verkkokalastusrajoitusten poistamisesta killuu ensimmäinen kuutti verkkomytyssä hengettömänä. Vaikka tarkoitus oli varmaan pyytää jotain aivan muuta, verkkopa ei pahemmin valitse. Samoissa verkoissa, aivan luvallisesti, hirttyvät hiljaa niin ahvenet kuin äärimmäisen uhanalaiset saimaannieriät ja taimenet – tai ne norpat. 

Verkkoälyttömyys ei lopu Saimaalle, vaan joka ainoassa suomalaisessa järvessä lilluu verkkoja.  Reittivesien isoilla selillä verkkoja on kilometreittäin. Samojen vesistöjen miljoonia maksaneiden kalataloudellisten kunnostusten jälkimainingeissa ihmetellään, miksi kalakannat eivät elvy. Ei se ole ihme, eikä sitä tarvitse äimistellä. Jos vaellusaikainen kuolleisuus lähentelee sataa prosenttia, on aivan sama onko joessa kutusoraikkoja, poikasalueita tai riittävä vedenlaatu. Tehokkain tappaja on aivan sama kuin norpalla, eikä koskikunnostusten potentiaali koskaan realisoidu.

Mitäpä jos kokeeksi lopetettaisiin verkkokalastus? Aloitetaanko täysverkkokielto Saimaalta? Varmasti saalismäärä ex-verkottajilta vähenisi, mutta muutaman vuoden jälkeen vaelluskalat pääsisivät takaisin kotikoskiin, ja kuha saavuttaisi sukukypsyyden ennen paistinpannua. Kalojen koko ja määrä kasvaisivat ja vapavälineinkin saisi hyviä kaloja. Samalla vähenisi tarve kalaston tekohengittämiseen istutuksin. 

Joskus on tyydyttävä hetkeksi vähempään, jotta tulevaisuudessa saataisiin enemmän. 


Comments

Popular posts from this blog

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi. Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin:  aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö . Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien  rävelikköjen  jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen.  ”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia Suomen me

Päätös

Päätös Tänään on omituinen päivä. Olen pantannut päätöstäni kauan. Lukuisista yhteydenotoista ja verenpaineen noususta huolimatta olen työntänyt päätöstä yhä edemmäksi. Nyt olen päätökseni tehnyt. Verenpaine laskee ja päätöksen myötä monta asiaa menneisyydestä ja nykyisyydestä kiertyy kiehtovasti yhteen. Pelkään että verenpaine vielä jossain välissä nousee, mutta sille asialle en voi enää mitään. Peli on alkanut.  90-luvun puolivälissä, Keuruun Virtalankosken sillalta syljeskellessä, perhovapaa roikottaen ja Tarhian koskireitin alennustilaa katsellessa heräsi halu ottaa selvää miten tuon vesistön voisi saada vedenlaadultaan takaisin taimenille sopivaksi. Samoina vuosina Multian metsissä hakkuuaukkojen, turvesoiden ja syvien metsäojien pirstomassa maisemassa sienestäessä, marjastaessa ja metsästäessä juurisyy valuma-alueen vedenlaadun kehnouteen alkoi valjeta. Vaikka metsätalous tuokin seudulle toimeentuloa, se myös pilaa luontoa, virkistysmahdollisuuksia, kalavesiä, mökkiranto

Vapaaehtoinen maailmanloppu vol. 2.

” Ethän sä voi tosissasi vaatia, että muutoksia tehdään pakolla. Ei yhteiskunta niin toimi, että jotain pakotetaan. Kyllä homman on perustuttava vapaaehtoisuuteen.  Ei mitään pakkoja. Tehdään, kun joudetaan tai annetaan ainakin 30 vuoden siirtymäaika – ehkä vapaaehtoinen ”.  Ironisinta vallalla olevassa vapaaehtoisuuskiimassa on monen tunnetun umpikonservatiivin yhtäkkinen into vaalia vapaaehtoisuutta ja yksilönvapautta. Vapaaehtoisuuskeskustelussa demonisoitu pakko tuntuu ilmastonmuutoskontekstissa aivan älyttömältä. Olemme päätöksen kanssa jo selkä seinää vasten. Käytännössä ”vapaaehtoisuus” ilmastoasioissa on pakkopäätös siitä, tehdäänkö pakolla nyt vai erittäin pakolla myöhemmin. Väitän, että kansalaisten halukkuus ilmastotekoihin on ymmärretty totaalisen väärin. Keskivertokansalainen  N. N.  ja suomalaisten ylivoimainen enemmistö ilmoittavat haluavansa puolustaa Suomea aseellisesti. Suomalainen on siis valmis kuolemaan sodassa, muttei muka valmis hivenen pakotettuna autta