Omilla mailla, omilla luvilla

Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite koskee valtion metsiä, mutta metsätalouspiireissä sen on nähty uhkaavan myös yksityisen maanomistajan oikeuksia. On aivan selvä, että kansalaisilla on kiistaton oikeus vaatia valtion metsiltä muutakin kun nykyistä voimaperäistä metsänhoitoa, mutta onko yksityismetsänomistajilta vaadittava samaa? ”Omilla mailla, omilla luvilla” on usein kuultu tokaisu ja siihen on periaatteellisesti helppo yhtyä. Valitettavasti avohakkuu on haitallinen sekä vesistöille että ilmastolle, eivätkä avohakkuun vaikutukset rajoitu vain omalle palstalle. Siksi päätös avohakkuusta ei ole puhtaasti vain maanomistajan asia.

Riippumatta siitä, onko maapala valtion vai yksityisen omistama, avohakkuiden pahimmat haitat keskittyvät turvemaille, joita Suomen metsäpinta-alasta on neljännes. Turvemailla avohakkuuta seuraa melkein automaattisesti ojitus, jotta metsän avohakkuussa heikentynyt vesitalous saadaan kuntoon. Ojitetuilta aloilta vesi poistuu tehokkaasti, mutta veden mukana maaperästä irtoaa eritoten kiintoaineita: humusta ja hiesua, mutta myös rehevöittäviä ravinteita ja kaloihin kertyviä raskasmetalleja. Runsasojainen valuma-alue voi ylittää päästöiltään jopa erittäin pahoina vesistönpilaajina pidettyjen turvesoiden päästöt. Nämä haitat ulottuvat kauas maanomistajan maiden ulkopuolelle.

Avohakkuu on ongelma myös ilmastolle. Avohakkuun seurauksena metsästä tulee kasvihuoneilmiötä kiihdyttävä hiilidioksidin lähde. Luonnonvarakeskuksen SOMPA-hanke suosittaakin turvemailla avohakkuista pidättäytymistä, kunnostusojituksien välttämistä ja metsänhoidon muuttamista jatkuvapeitteiseksi, jolloin metsien hiilinielu ylittää aina maaperän päästöt. Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa metsänomistaja säästää taimikon perustus- ja raivauskulut sekä kalliin ojituksen. Kokonaistuotto on lopulta kilpailukyinen avohakkuilla saatavan tulon kanssa.

Pitäisikö yksityiset metsänomistajat pakottaa avohakkuuttomaan metsätalouteen? Ehkei pakottaa, mutta ainakin erittäin voimakkaasti kannustaa. Sen sijaan, että avohakkuuta pidetään normaalina lähtökohtana kaikelle metsätaloudelle, tulisi avohakkuu nähdä eritoten turvemailla vähiten toivottavana, viimeisenä vaihtoehtona.

Tarmo Ketola, biologi, Petäjävesi

tämä mielipidekirjoitus on julkaistu Keskisuomalainen -lehdessä 25.09.2018

Comments

Harsintajulkilausuma 70 v.

Suomen metsien puuvarojen kasvusta on tapana kiitellä harsintajulkilausuman jälkeistä tasaikäismetsätaloutta. Into harsintajulkilausuman kiittelyyn tuntuu olevan sidottu haluun sivaltaa jatkuvaa kasvatusta – avohakkuutonta, luontoystävällisempää vaihtoehtoa, ja paria viherhippiä siinä sivussa. ”Kiitos tästä mahdollisuudesta herra Harsintajulkilausuma, kiitos.” ”Kiitos ja olkaa hyvä vaan”, toteaa 70-vuotias päivänsankari, ja jatkaa: ”Meneeköhän tämä matalaotsainen mielistely nyt väärään osoitteeseen?” 1948 julkaistun harsintajulkilausuman jälkeen on tapahtunut melkoisen paljon. Unohtaen hetkeksi pakkohakkuutraumat ja ojitusten ja avohakkuiden tuhoamat vesistöt ja luontoarvot, on varmasti melkoisen oikein kiittää myös metsätaloutta tämänhetkistä elintasosta. Silti elintaso ja puukuutiot eivät ole todisteita siitä, ettei jatkuva kasvatus toimi, eikä siitä, etteikö se olisi oikea vaihtoehto nyt. Kun harsintajulkilausuman jälkeen metsänhoito pakotettiin ins...

Päätös

Päätös Tänään on omituinen päivä. Olen pantannut päätöstäni kauan. Lukuisista yhteydenotoista ja verenpaineen noususta huolimatta olen työntänyt päätöstä yhä edemmäksi. Nyt olen päätökseni tehnyt. Verenpaine laskee ja päätöksen myötä monta asiaa menneisyydestä ja nykyisyydestä kiertyy kiehtovasti yhteen. Pelkään että verenpaine vielä jossain välissä nousee, mutta sille asialle en voi enää mitään. Peli on alkanut. 90-luvun puolivälissä, Keuruun Virtalankosken sillalta syljeskellessä, perhovapaa roikottaen ja Tarhian koskireitin alennustilaa katsellessa heräsi halu ottaa selvää miten tuon vesistön voisi saada vedenlaadultaan takaisin taimenille sopivaksi. Samoina vuosina Multian metsissä hakkuuaukkojen, turvesoiden ja syvien metsäojien pirstomassa maisemassa sienestäessä, marjastaessa ja metsästäessä juurisyy valuma-alueen vedenlaadun kehnouteen alkoi valjeta. Vaikka metsätalous tuokin seudulle toimeentuloa, se myös pilaa luontoa, virkistysmahdollisuuksia, kalavesiä, mökkir...

Pilattu 1/3

Kävelen metsässä. Lippalakin päällä vilkkuu GPS-paikantimen valo ja kädessäni on tablettitietokone. Suunnistuskartan uudelleenkartoituksessa avonainen metsä muuttuu tiedostossa hakkuuaukoksi, aukko muuttuu vihreäksi, vihreä tiheikkö hankalakulkuiseksi maastoksi. Lehdistä on viime päivinä saanut lukea, että Suomen metsien kierto noudattaa koneavusteista myrskytuho- ja metsäpalorytmiä, jossa mikään ei pala ja puut kaatuvat suoraan konekuljetukseen. Tämä puoliluonnollinen kierto menee kutakuinkin näin: aukko, kynnös, heinikko, vatukko, vitukko, risukko, keppihelvetti, raivuuraiskio ja tiheikkö . Tästä muutamien koneavusteisten harvennusten ja hehtaarien risuestettä muistuttavien rävelikköjen jälkeen päästään metsäksi kutsumaamme vaiheeseen. ”Tämä kaikki luonnollisuus on kovin tärkeää”, itketään lehdissä. "Tällä voidaan lisätä vattuja, ja jopa mustikka voidaan pelastaa". ”Tämä metsätalouden uhraus luonnollisemman metsän puolesta koskettaa vain noin prosenttia ...

Tarmo Ketola

Search This Blog